torstai 15. joulukuuta 2022

Tuntikirjausten hyväksyntää



Tänään päättyy alkukuun palkkajakso, ja Katriinaa jännittää tarkistaa koko porukan työtunnit. Onkohan kaikki niin kuin pitääkin?

Tuntinetin käyttö on tuntunut tähän mennessä aika helpolta, mutta uusissa asioissa voi aina tulla virheitä, unohduksia ja muuta, miettii Katriina ja käynnistää tietokoneen. Ja onhan meillä muistettavaa, on kahvila, leipomo ja neulepaja työntekijöineen. Olikohan riski ottaa ohjelmisto käyttöön tässä kaiken kiireen keskellä?

Katriina tarkistaa ensin kahvilan työntekijöiden osalta työaikakirjaukset, kaikki näyttää hyvältä, enää tämän päivän kirjaukset puuttuvat. Ylityöt ja kilometrikorvaukset näkyvillä heillä, ketkä sitä ovat kirjanneet. Hän hyväksyy eiliseen päivään asti kaikkien tunnit.

Seuraavaksi Katriina käy läpi leipomon väen tuntikirjaukset. Leipomossa on leimattu työaika leimauspäätteen kautta, ja Katriinaa tämä jännittää eniten. 

Hyvin on leimaukset nähtävillä, ja osa työntekijöistä on ilmoittanut jos leimaus unohtui, niin Katriina lisää nämä käsin. “Kylläpä helpottaa, kun täällä työaikaraportilla näkyy suoraan ne päivät, miltä leimaus puuttuu” Katriina pohtii. “Ja miten kätevää on, kun saan ilmoituksen jos leimaus ei onnistunut”.

Ja niin Katriina saa käytyä läpi kaikkien työpisteiden tunnit, ylityöt ja lisät, sekä hyväksyy kaikkien kirjaukset. 

“Muori, siellä olisi nyt kaikkien raportit hyväksyttyinä. Varasin tähän reilusti aikaa, mutta se Tuntinetti osasi laskea ne ylityöt ja lisät!” Katriina ilmoittaa Muorille. “Koska nuo tuntien tarkastukset kävi niin nopeasti, niin tämän päivän tunnit ehdimme hyvin käydä läpi myöhemmin, vaikka palkanlaskennan yhteydessä” hän jatkaa riemuiten.

“HIenoa, hyvältä kuulostaa. Aikaa juuri nyt tarvitsemmekin” Muori vastaa Katriinalle, ja siirtyy tilausten pariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti