torstai 28. joulukuuta 2017

Lahjoja ja veroja

Näin joulun jälkeen on maha täynnä ja ehkäpä kotikin?
Ainakin meillä lahjoja ja lahjapapereita tuli aikamoinen läjä.

Aika harvalla joululahjat ovat niin mittavia, että niistä menisi lahjavero.
Toisaalta voi olla, että kaikki lahjan antajat eivät ole moisesta verosta edes tietoisia.
Joosef ja Maria taisivat mennä aika pienillä pussukoilla ja nyssäköillä verollepantaviksi Bethlehemiin. Mutta Heroodes oli julma ja vaati osansa kaikilta, melkoisen vähävaraisiltakin.
Taitaa silti tuo meidän verottaja olla lempeämpi? :)

Lahjaveroon takaisin, eli lahjavero on maksettava, mikäli lahjan arvo ylittää 5000 €.
Tämä on nykyinen eli vuoden 2017 alusta voimassa oleva veron raja.
Aiemmin veroraja oli 4000 €.
Veron määrä lahjan saajalle riippuu myös siitä, onko lahjan antaja lähisukulainen tai lähisukulaiseen verratava henkilö. Vieraammalta saatu lahja aiheuttaa kaksinkertaisen verotaakan eli 19%  verrattuna läheisen antamaan lahjan 8% veroon.

Mikäli asia sattuu olemaan ajankohtainen ja omatuntoa kolkuttaa,
lahjaverolaskurin löytää täältä verottajan sivuilta.

Mikäli lahjan arvoa on vaikea määrittää, siihen löytyy lisätietoa täältä, 
myöskin verottajan sivustolta.
Ja lahjaveroilmoituksen voi tehdä täältä löytyvällä lomakkeella (tai paperisenakin).

Me muut voimme natustella lahjaksi saatuja suklaakonvehteja ja herkkujuustoja ihan rauhassa.
Niissä mummon tai äidin kutomissa villasukissa.
Ja lukea dekkaria tai muuta lahjakirjaa hyvällä omalla tunnolla!

Hyviä välipäiviä ja viimeistä vuoden 2017 viikonloppua!
Tehdään ensi vuodesta 2018 yhdessä teidän asiakkaiden
 ja Tuntinetin porukan kanssa vielä parempi!