maanantai 21. marraskuuta 2022

Tuntinetin palkanlaskennan robotti virtaviivaistaa palkanlaskennan

Ohjelmistorobotiikasta helpotusta palkanlaskentaan

Kuulostaako sana “robotti” hieman kaukaiselta? Ohjelmistorobotiikalla tarkoitetaan teknologiaa, jonka avulla voidaan automatisoida palkanlaskennan prosesseja. Tarkemmin ajateltuna ohjelmistorobotiikka on jo arkipäivää, sitä ei vain tule välttämättä ajatelleeksi.

Ohjelmistorobotiikan sovelluksia käytetään jo monilla toimialoilla logistiikasta CRM:ään. Kun teet Google-haun, oppiva algoritmi osaa antaa sinua todennäköisesti kiinnostavia tuloksia. Kirjastokorttihakemuksen tiedot menevät robotin avulla suoraan asiakastietojärjestelmään. Siihen törmää siis päivittäin, vaikka sitä ei itse aina huomaisikaan.

Ohjelmistorobotiikka tilitoimistokäytössä

Kuulostaako kiinnostavalta, mutta hankalalta? Toimittavatko asiakkaanne teille esimerkiksi työntekijöiden työaikatiedot excel taulukoissa tai paperisilla tuntilomakkeilla ja tulkitsette niistä ilta-, yö-, pyhä- ja ylityölisät käsin?

Ohjelmistorobotiikan ottaminen käyttöön on helpompaa kuin luulisi. Saat Tuntinetin ohjelmistorobotiikan käyttöösi hyvin pienellä vaivalla. Tuntinetti on myös yhteensopiva johtavien taloushallinnon ohjelmistojen kanssa muun muassa palkkojen ja laskutuksen osalta. Asiakastukemme opastaa sinua, kun haluat maksimoida automatisoinnin hyödyt.

Tilitoimistot hyötyvät robotiikasta, kun uuden asiakkaan tiedot viedään järjestelmään. Palkanlaskenta helpottuu, kun TES-tulkinnat, vuosilomat ja kulukorvaukset automatisoidaan. Kustannussäästöt voivat olla jopa pari tuhatta euroa kuussa, joka on merkittävä summa monelle pk-yritykselle. Lisäksi säästynyt aika mahdollistaa työntekijöille keskittymisen sellaisiin tehtäviin, jotka vaativat analyyttisyyttä, eri vaihtoehtojen vertailua ja aitoa alan asiantuntemusta. 

Miten palkkaohjelmistorobotti sujuvoittaa palkanlaskentaa?

Ihmisten työajasta kuluu tutkimusten mukaan edelleen suuri osa sellaisiin rutiinitehtäviin, jotka voitaisiin automatisoida. Tämä koskee myös palkanlaskentaa. Ohjelmistorobotiikkaa hyödyntävät yritykset eivät ole vähentäneet työvoimaansa, vaan pikemminkin pystyneet muuttamaan työntekijöidensä toimenkuvia mielekkäämmiksi. Kun rutiinitehtäviin kuluu vähemmän aikaa, myös työtyytyväisyys paranee.

Ohjelmistorobotiikkaa kannattaa hyödyntää varsinkin liiketoiminnan kannalta kriittisissä tehtävissä: ohjelmistorobotit ovat nopeita ja tehokkaita eikä niiden työn laatu vaihtele, olipa kellonaika tai viikonpäivä sitten mikä tahansa.

Tuntinetin palkkaohjelmistorobotti tilitoimistoille

Tuntinetin palkkaohjelmistorobotti hoitaa ison osan palkanlaskennan rutiineista nopeasti, luotettavasti ja tehokkaasti. Tuntinetin ohjelmistorobotiikan soveltaminen ei myöskään vaadi käyttäjältä mitään syvällisiä IT-taitoja.

Tuntinetin koko järjestelmä on jo alun perin suunniteltu automatisoiduksi. Olemme kehittäneet järjestelmämme alusta lähtien sellaiseksi, että sen avulla voi automatisoida mahdollisimman suuren osan päivittäisistä palkanlaskennan rutiineista. Tuntinetti on kustannustehokas tapa hyödyntää ohjelmistorobotiikkaa.

Tuntinetin palkkaohjelmistorobotti tuntee jokaisen käytössä olevan TES:n ja selviää paikallisistakin sopimuksista. Palkat voi siirtää maksuun yhdellä klikkauksella. Samalla syntyy kätevästi myös dokumentaatio viranomaisia varten, esimerkiksi ilmoitukset Tulorekisteriin.

Katso tästä lyhyestä videosta, kuinka Tuntinetin palkkaohjelmistorobotti sujuvoittaa palkanlaskentaa ja henkilöstöhallintoa. 

   

Meillä on YouTubessa oma Tuntinetti ominaisuudet-videokanava, josta löydät itseäsi kiinnostavat soittolistat aihepiirin mukaan.

Pääseekö ohjelmistorobotiikalla sitten lopullisesti eroon kaikesta manuaalisesta työstä? Ei välttämättä ihan kaikesta, mutta valtaosa aikaa vievistä rutiineista jää pois. Kun työntekijät voivat paremmin keskittyä asiantuntemusta vaativiin töihin, voidaan saavuttaa huomattavaa kilpailuetua verrattuna niihin yrityksiin, jotka eivät ole automatisoineet toimintojaan.

Miten automatisoinnissa lähdetään liikkeelle?

Kiinnostuitko ohjelmistorobotiikan mahdollisuuksista? Mittaa työaikaseurantasi ja työvuorosuunnittelusi tehokkuus Tuntinetin testillä. Sen jälkeen voimme selvittää yhdessä, kuinka paljon säästöä Tuntinetin One-click-palkkaohjelmistorobotin käyttö toisi yrityksellenne. Testilomakkeen täyttäminen ei sido sinua mihinkään.