perjantai 31. heinäkuuta 2020

Takaisin töihin vai takaisin työpaikalle

Töihin paluu voi olla tänä vuonna erilainen, monistakin syistä.
Erilainen pandemian ajanjakson vuoksi, tai nyt jo aika lailla muuttuneen maailman.

Meillä Suomessa (ainakin tätä kirjoittaessa) on rauhallinen tilanne.  Maailmaa availlaan uudelleen. Etätyösuositus ei ole enää voimassa elokuussa 2020.

Moneen työhön ravintola-, hotelli- ja palvelualoilla on tullut muutoksia: uusia hygieniamääräyksiä, asiakaspaikkojen vähentämistä ja kaikenlaisia toimenpiteitä turvallisuuden ja terveyden edistämiseksi.

Tiloja, pöytiä ja muitakin pintoja siivotaan aiempaa tiuhemmin. Asiakkaita tiedotetaan turvaväleistä ja muistutetaan ainakin käsihygieniasta.

Monessa työpaikassa työolosuhteet voivat muuttua pysyvästi. Etätyötä suositaan jatkossakin, siellä missä se on mahdollista. 

Jos työpaikalle tai avokonttoriin palataan, se saattaa tarkoittaa pleksejä, harvempaan sijoiteltuja työpisteitä, lisää käsidesipisteitä tai muita työturvallisuutta lisääviä muutoksia.

Ja saattaa olla, ettet ole nähnyt työkavereita livenä sitten maaliskuun. 

Aika pitkän jakson on saanut tehdä etätyötä omissa oloissa collegepöksyissä ja "etätyölookissa": ylikasvaneessa parrassa tai juurikasvu pilkottaen :)

Tässä on Ylen artikkeli töihin paluustaPsykologi Liisa Uusitalo-Arolan mukaan etätyö sopii osalle meistä hyvin, mutta sillä, ettei tapaa työkavereita kasvokkain, voi olla myös kielteisiä vaikutuksia.

Kuntalehdessä pohditaan myös paluuta kuntien työn arkeen, tässä jutussaSuositukset toimistolle palaamisesta vaihtelevat hieman kunnittain -elokuun alusta noin elokuun puoleenväliin.

Työmatkakin voi olla iso muutos verrattuna kevään kotitoimiston muutaman kymmenen metrin pinnistyksestä työpisteelle työhuoneeseen tai keittiön pöydän ääreen.

Onneksi julkinen liikennekin on palautumassa ennalleen, pikkuhiljaa. Vuoroja lisätään koko ajan. Tässä tuore artikkeli aiheesta Maikkarilla.

Toivotaan, että voimme pian palata uuteen normaaliin. 

Ja työpaikoilla teemme taas työtunteja samaan tahtiin tai ehkä ahkeramminkin kuin ennen vuotta 2020. Työtunnit eivät häviä minnekään, tehtiinpä ne etänä tai toimistolla.

Tuntinetti toimii lähellä ja etänä, kokeile ja klikkaa koekäyttökuukausi täällä.

Mukavaa töihin paluuta kaikille!