tiistai 20. joulukuuta 2022

Ohjelmistorobotin tilannekatsaus

 

"Phuuh", huokaisee Katriina toimistossa. Onpa tämä nyt ollut melkoista. 

Mahtavaa, kun on asiakkaita, toki, mutta Leonardo Kapriksen somepäivitys iski revontulipipojen kysynnän hetkessä tappiin.

Puikot kilkattivat lähes yötä päivää neulepajalla. Kahvilassa ja leipomossa kävi tavanomainen joulunalusvilske.

Onneksi Akikosta on ollut paljon apua kahvilassa. Hän osaa myös opastaa joulunviettoon tulleita turisteja ja kertoa näille, minne kannattaa mennä ja miten hiihdetään.

Onpa hän vienyt pari ulkomaalaista toimittajaa pulkkamäkeenkin. Akikon innostus tarttuu, ajattelee Katriina ja hymyilee. 

Katriina avaa Tuntinetin. Huomenna olisi palkanmaksupäivä. Nyt nähdään, miten palkkarobotti on homman hoitanut. Kaikki näyttää onneksi hyvältä.

Yllättävän vähällä vaivalla tämä palkkarobotin tulo on sujunut, onneksi. Siitä paljastuu uusia käteviä puolia tämän tästä. Hyvä, koska uusi järjestelmä jännitti vähän kaikkia.

Nyt kaikki ovat jo tottuneet siihen ja huomanneet, kuinka paljon se säästää aikaa. Ja vastuuhenkilöt ovat opiskelleet ohjelmistorobotin käytön hyvin, erityisesti leipomon Leena.  

Kunhan työntekijät tekevät kirjaukset ja tarvittavat taustatiedot on ajettu  järjestelmään, kaikki sujuu helposti. Mitään ei joudu tekemään useampaan kertaan, ajattelee Katriina huojentuneena. 

Niin, huomenna olisi palkkapäivä, onneksi aineisto on jo käsitelty. Ylitöitä näyttää kertyneen neulepajan puolella, huomioidaan seuraavassa palkassa sitten ne. Nehän on helppo tarkistaa kirjausten hyväksyminen yhteydessä. Kas, alkukuun palkoista on jo viranomaisilmoituksetkin ajettavissa järjestelmästä, huomaa Katriina. Aina ennen niiden kanssa on mennyt kuun loppuun asti.

Kaikki taitaa sittenkin mennä tänä vuonna paremmin, vaikka kiirettä pitääkin, miettii Katriina.

Toimiston puolelle kuuluu, kun kahvilaan tulee suuri iloinen seurue kuumalle kaakaolle ja joulutortulle.

“Tervetuloa”, huikkaa Muori hyväntuulisesti. Iloinen puheensorina täyttää kahvilan.

Koska palkat ovat nyt kunnossa, Katriina päättää sulkea läppärinsä ja rientää kahvilan puolelle hänkin. Nyt tarvittaisiin jokainen käsipari. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti