torstai 1. joulukuuta 2022

Ohjelmistorobotti saapuu Joulumuorin kahvilaan


Maisema on valkea, lunta on tupruttanut koko viime yön. Joulumuori lakaisee kahvilansa edustalla portaita ja katsahtaa kelloa, pian olisi aika ohjelmistorobotin. 

Joulumuorin kahvila on niin suosittu, että kaiken pitämiseksi hallinnassa otetaan avuksi ohjelmistorobotti. Ideaa ei tarvinnut kauaa mielessä kypsytellä, olihan se jo Joulupukin pajassa ja palkkatoimistossa hyväksi avuksi todettu.

Käyttöönottoa on vain siirretty turhaan pitkälle. Mutta kuka olisi osannut arvata, että kahvilanpito alkaisi sujua näin hyvin, leivonnaisia tultiin hakemaan matkojenkin takaa. Kahvilassa myydyillä käsitöilläkin on ollut kysyntää.

Kaikilla on viime kuukausina ollut kädet täynnä töitä, uutta pitäisi ideoida eikä paperinpyörittelyyn oikein liikenisi aikaa.


Joulumuorin pitäisi värkätä uusia reseptejä, jotta myös vegaaneille ja keliaakikoille löytyy herkullista tarjottavaa. “Pitää pysyä aallon harjalla tässä touhussa”, hän tuumii ja astuu sisälle kahvilaan.


Katriina täyttää vitriinejä uunituoreilla leipomon pullilla, leivillä ja leivoksilla, ja kysäisee Joulumuorilta, missä vaiheessa käydään ohjelmistorobotin kimppuun.


“Taisit eilen ohjeistaa, että tulee se rekisteröityminen tehdä, olikohan se jo tehty?”, Katriina varmistaa.  “Ei ole, ei vielä. Jos tehdään se lounasajan jälkeen? Silloinhan meillä on kiireapulaisiakin täällä”, Muori vastaa. 


“Ehtiikö tuon noin nopeasti? Ohjelma täytyy kuitenkin kai asentaa koneille ja palvelimelle? Entäs päivitykset sitten, jos masiina meneekin juntturaan keskellä kiireisintä aikaa?”, kysyy Katriina huolestuneena.

“Ei huolta, tätä ohjelmaa käytetään netin kautta”, Muori vastaa. “Itse ei tarvitse asentaa eikä päivittää mitään.” “Ihan mahtavaa! Tehdään se lounasajan jälkeen, niin varaan sille aikaa,” Katriina hihkaisee.

Joulumuori piipahtaa vielä leipomon puolella ja ilmoittaa siellä leipomon vastaavalle Leenalle, mitä ohjelmistorobotista on sovittu. Samaan aikaan leipomon puolelta lähtee päivittäinen leipäkuljetus lähikauppoihin ja edessä on vielä huomisen leivonnaisten suunnittelua.

Tilauksia on tullut runsaasti niin Itsenäisyyspäivän leivonnaisiin kuin joulupyhien herkkuihin. Ne tulee viedä käydä läpi ja aikatauluttaa. Tohinaa riittää siis koko talossa.

Touhukkaan aamupäivän jälkeen kiireapulaiset saapuvat kahvilaan ja Katriina siirtyy Muorin kanssa toimiston puolelle.

“Avaahan se sivusto, niin rekisteröidytään käyttäjäksi! Tarkoittaako se muuten sitä, että me saadaan jokin käyttäjätunnus ja sitten tehdään se tili, vai miten se robotti toimii?” Katriina kysyy.

“Minä sain kyllä sen käsityksen että saadaan sen rekisteröitymisen kautta tili luotua kokonaan, niin se Tonttu Tomera sieltä Pukin Palkkatoimistosta ohjeisti. Katsotaanpa”, Muori tuumaa, kun avaa rekisteröitymissivun.

“Niin joo, tässä täytetään kahvilan tiedot ja kurkataan nuo käyttöohjeet ja ehdot. Pitääkö meidän tässä vaiheessa pyytää asiakaspalvelua olemaan yhteydessä?” “Ei viitsitä tässä vaiheessa häiritä, eiköhän me tästä selvitä” Katriina toteaa.

Muori ja Katriina tekevät yhdessä rekisteröitymisen ja menevät sivustolla eteenpäin hieman jännittyneinä.

“Muori, laita tässä vaiheessa meille pelkästään kahvila, leipomo, pullakuskit, käsityöläiset omiksi työkohteiksi. Tarvitaanko me muuta?” “Ei, ei tarvitse muuta, sen pitää olla simppeli ja helppo käyttää”, Muori vastaa.

Näin he yhdessä luovat työkohteet ja työntekijät Tuntinettiä varten.
 “Miten me tehdään noiden parin vakkarin kanssa, jotka haluavat käyttää paperiseurantaa?” Katriina pohtii, ja selaa Muorin vihkoa.

“Perustetaan kaikki samalla kertaa, kyllä ne tälle vielä lämpiää! Meillä on huomenna koulutuskin tulossa ja on sovittu, että sitten täydennetään tietoja.”

Pienen hetken päästä he ovat näpytelleet perustiedot työntekijöistä ja jatkavat rekisteröitymisessä eteenpäin.

“Tuleeko meille jotain kululajeja, mites ne?” kysyy Katriina.

“Kilometrikorvauksia, päivärahoja, vastuulisiäkin vaikka! Voidaan tehdä tarvittaessa niitä. Katsotaan, mitä kaikkea niistä tarvitsee kirjata”, Muori vastaa.


“Joko klikataan Astu sisään-linkkiä?” , kysyy Katriina. “No kyllä! Olipa tämä helppoa!”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti