perjantai 24. joulukuuta 2021

Rauhallista joulua

 

Korvatunturilla on saatu hommat sille mallille, että on aika lastata reki. Lahjapajan ja Lahjapakkaamon väki kerääntyy pihalle katsomaan, kun Peetu Porotonttu tuo porot tallista. Petteri Punakuono astelee reippaana laumansa kärjessä. Pian lähdettäisiin. Mukana on ensikertalaisiakin poroja. “Harjoituslennot menivät tänä vuonna tosi hyvin”, huikkaa Peetu Porotonttu katselijoille ja taputtaa lähimpiä poroja lautasille. Petteri Punakuono tuuppaa Peetua hellästi turvallaan. 


Reki lastataan riuskasti Tonttu Väkivahvan ja muiden voimanostajatonttujen toimesta. Peetu Porotonttu valjastaa porot. Sitten Joulumuori kietoo vielä itse neulomansa raidallisen kaulaliinan Joulupukin kaulaa lämmittämään ja antaa suukon poskelle. Joulupukki halaa Muoria tiukasti. “Hyvää työpäivää, tai työyötä pikemminkin”, toivottaa Joulumuori koko lentoon valmiille porukalle. Kohta lennettäisiin halki aikavyöhykkeiden. Porot kopistelevat jo sorkkiaan malttamattomina. Matkasta tulisi pitkä ja jännittävä. 


Joulupukki kapuaa rekeen ja porot lähtevät matkaan. Koko Korvatunturin väki huiskuttaa innoissaan Joulupukille, joka huiskuttaa takaisin. Reki pienenee pienemistään taivaalla, kunnes katoaa näkyvistä tähtikirkkaaseen yöhön. “Tulkaapa kaikki, meillä on keitettynä lämmintä glögiä ja pipareitakin löytyy”, sanoo Joulumuori tontuille hymyillen. Tontut kävelevät pakkasesta Joulumuorin perässä lämpimään. Kaikilla on hyvä ja lämmin olo. 


Niin Korvatunturin kiireet on tällä erää taputeltu.


Rauhallista joulun aikaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti