torstai 23. joulukuuta 2021

Vuokratontut

 

Viimeisiä työvuoroja ennen jouluaaton suurta lähtölaskentaa vietellään. Vuokratontuilla päättyy tänään työsopimukset ja Tonttu Tomera kiertää yhdessä HR-Tontun kanssa työpisteitä läpi.


 “Laitoin eilen kaikille Vastuu Tontuille viestiä, että tänään tulee olla Vuokratonttujen arvioinnit valmiina. Osa Vuokratontuista saa työtodistuksen mukaansa, ja lopuille tulostellaan postiin ne”. Tonttu Tomera sanoo. HR-tonttu tutkii listaansa, ja varmistaa “Olikohan näille Vuokratontuille jo ne omat pohjat sinne Tuntinettiin viety?” “Mikäs niissä on muuttunut?” Tomera vastaa ihmeissään. “Muistelin, että siellä jotain kohtaa muutettiin, mutta minä tarkistan ne kun olemme takaisin Palkkatoimistolla”, HR-Tonttu tuumaa.


Vastuu Tonttu on vastassa Tonttu Tomeraa ja HR-Tonttua Lahjapajalla. “Tässä on jo nämä päättyneiden tonttujen arvioinnit” hän ojentaa listan HR-Tontulle. “Täytyy kyllä sanoa, että tänä vuonna on ahkerat tontut olleet apuna”. HR-Tonttu tarkistaa nimet ja arvioinnit, kaikki kunnossa listan osalta. “Loput voitkin laittaa meille Palkkatoimistoon sähköpostilla!” “Taidan kuitenkin tuolla faxilla laittaa, kuulette kun tulee perille”, Vastuu Tonttu virnistää. Tonttu Tomeraa naurattaa “Sitä ei voi olla kuulematta, pirisee ja pärisee siihen malliin isosti!”


Huopikkaat viuhuen tontut jatkavat matkaansa toisiin työpisteisiin, ja iltapäivästä HR-tonttu tarkistaa niin työaikakirjaukset kuin työtodistusten tulostukset. Postikonttorin Postitonttu lupasi lähettää kaikki loput todistukset joulun jälkeen, ja HR-Tonttu vielä kuittaa kaikille kiitokset yhteissähköpostilla. 


Kun päivän kiireet on saatu purettua, HR-Tonttu huokaisee “Se on Tonttu Tomera nyt ensi vuoteen Vuokratonttujen osalta, vähän niin kuin kaiken muunkin.. Nopeasti on mennyt aika!” “Niin on, älä muuta sano! Vieläkin tuntuu, että on sen sata asiaa jäljellä, mutta loppujen lopuksi hyvin on aikataulu pitänyt,” Tomera puhisee.

Niin Palkkatoimiston tontut siirtyvät illalliselle puhtia saadakseen, ensi yö olisi se kiireisin…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti