keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Asiantuntijan työ ja työaika

Tänäänkin moni meistä asiantuntijoista tekee työtä tai ainakin on tavoitettavissa 7/18, eli joka päivä ja melkeinpä koko valveillaolo ajan.
Ei onneksi sentään ihan  7/24.
Työn imu ja "flow" voi viedä mukanaan. Lisäksi "rajatonta" työaikaa siivittävät erilaiset tekniset laitteet ja ohjelmistot, jotka toisaalta tekevät elämästä helppoa.

Toisaalta ne appsit mobiililaitteessa kahlitsevat meidät työhön melkein kuin kaleeriorjat aikanaan ketjuilla toisiinsa.
Noh, sallitakoon rankahko vertaus :)

Etätyö on myös useamman arkipäivää, erityisesti asiantuntijatyössä.
Aika usein etätyö on win-win-tilanne kaikille osapuolille.
Etätöissäkin vaan olisi hyvä muistaa pitää "lakisääteiset" tauot ja huolehtia siitä, että työaika pysyy hallinnassa.

Henkinen sitoutuminen työhön on voimavara, mutta meistä innokkaimpienkin pitäisi myös muistaa levätä välillä. Tähän yhtenä työkaluna ja tukena voi käyttää asiantuntijatyössäkin Tuntinetin työajanseurantaa.

Asiantuntijana voin ainakin itse pohtia seuraavia:
  1. Onko tekemäni työmäärä järkevissä rajoissa oman jaksamiseni kannalta?
  2. Mikä vie eniten aikaa?
  3. Onko tehtävissä sellaisia, jotka voisin delegoida muille?
  4. Voisinko selvitä vähemmällä keskittämällä tehtäviä tai rytmittämällä työpäivääni toisin?
  5.  Milloin minun on oltava tavoitettavissa? Ja milloin taas voisin rauhoittaa työaikaa keskittymistä vaativiin tehtäviin?
Näihin löytyi aika selviäkin vastauksia parin kuukauden tuntikirjanpidon jälkeen.
Huomasin, että minun ainakin kannattaa varata erikseen aika asiakaskontaktoinnille.
Myös somekanaviin ja emaileihin käytettyä työaikaa päädyin keskittämään ja tiivistämään.
Sain mahdutettua päiviini pidempiä jaksoja keskittymistä vaativiin töihin.
Näin sain myös lisää vapaa-aikaa!

Eli työajanseuranta paransi työhyvinvointiani ja lopulta vähensi stressiäni.
Välillä tietysti kiireessä muka harmittikin kirjata työaikaa.
Mutta kyllä tämä ryhtiliike ainakin minun kohdallani oli ehdottomasti paikallaan.

Mitenkähän sinulle käy? Kokeile!

Lisätietoja löytyy vaikkapa täältä Työterveyslaitoksen tutkimuksesta:
https://www.ttl.fi/asiantuntijat-tarvitsevat-palautumista/ 

Sekä ihan hankkeen ja tutkija Annika Ropposen webbisivuilta:
https://www.ttl.fi/tutkimushanke/asiantuntijoiden-tyoajat-yhteydet-tyohon-hyvinvointiin/ 

Kuva, Bernard Spragg:

Passing Time, by Auckland sculptor Anton Parsons, consists of a twisting ribbon of randomly linked stainless steel and copper boxes, each box depicting one of the years between the founding of the polytechnic in 1906 and the date of the sculpture's installation in 2010.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti