sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Hyvää työvuorosuunnittelua 24/7


Nykyään elämme 24/7 auki olevassa maailmassa. Eli monet palvelut ovat auki 24 tuntia vuorokaudessa ja 7 päivänä viikossa.

Kaukana ovat ne ajat, jolloin kaupat menivät arkena kiinni kuudelta tai jopa viideltä. Ja sunnuntai oli lepopäivä :) 

On-line- kulttuuri ulottuu verkosta ja virtuaalitodellisuudesta myös ihan oikeaan elämään.

Useimmissa kaupungeissa on jo läpi vuorokauden auki olevia kauppoja, ja ne pienimmätkin kaupat pitävät ovensa auki nukkumaanmenoaikaan saakka.

Tuntinetin asiakkaissa on paljon sellaisia, joilla työvuorojen suunnittelu on myös iso ja tärkeä osa toimintaa. Tuntinetissä työvuorojen suunnittelu sujuu jouhevasti ja helposti.

Työyhteisössä olisi tärkeää  työvuorojen suunnittelussa huomioida ainakin seuraavia seikkoja:

  • Yhteistyö - suunnitellaan vuorot mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä työntekijöiden kanssa
  • Ennakointi - mitä aiemmin vuorot ovat tiedossa, sen parempi kaikille: tekijöille, asiakkaille ja työnantajalle. 
  • Lepo - riittävä lepo ja tauot vuorojen välillä parantavat työtehoa ja auttavat jaksamaan.

Työterveyslaitoksen sivuilta löytyy lisää hyviä ohjeita ja suuntaviivoja työvuorojen suunnitteluun

Työvuorojen suunnittelu ja jakaminen Tuntinetin avulla

Tuntinetissä on monipuoliset mahdollisuudet työvuorojen suunnitteluun ja jakamiseen.

Työvuorojen hyväksyminen ja "nappaaminen" onnistuu työntekijöillä myös lennosta, mikäli on tarvetta pikaisesti hakea uutta työntekijää vapautuvalle työvuorolle. Tätä kutsutaan työvuorohuutokaupaksi.

Tuntinetin työvuorosuunnitteluun kuuluu:

  • työvuorojen luominen
  • käsittely
  • jakaminen
  • toistuminen
  • työvuorotulosteiden hallinnointi

Tutustu täällä Tuntinetin työvuorosuunnittelun ominaisuuksiin.

Tsemppiä kaikille uuden vuoden aikaan töissä ahertaville!

Kiitos työvuodesta 2018 ja hyvää uutta vuotta 2019 kaikille asiakkaillemme ja kumppaneillemme!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti