keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Kipeänä kuukausipalkalla ja saikulla tuntityöläisenä


Näin influenssan kulta-aikana tulee mieleen bloggarillakin kaikenlaista. Niin kuin nyt vaikka sairastamiset.

Mutta onko sairauslomaan varaa: työntekijällä tai työnantajalla?

Työsopimuslain mukaan jos sairastut:

  • ja olet ollut töissä alle kuukauden, sairausajalta saat puolet palkastasi
  • yli kuukauden työskennelleenä saat 9 päivän sairausajalta palkan
  • jos taas aiheutat työkyvyttömyyden tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella, oikeutta sairausajan palkkaan ei ole.

Useimmat TES:it eli työehtosopimukset takaavat palkallisen sairausajan jopa 8 viikkoon saakka.

Entäpä sitten tuntityössä, miten silloin menetellään?

Tuntityössä sairausloma-ajan palkka määräytyy yleensä työvuorolistan mukaan.
Ja jos listaa ei ole tehty, niin palkkaa maksetaan edellisten 6 viikon tuntien keskiarvon mukaan.

Jos työsopimuksesi mukaan olet tarvittaessa töihin kutsuttava, voi sairausajan palkka jäädä kokonaan saamatta. Toki reilu työnantaja maksaa keskiansion mukaisen korvauksen tällöinkin.

Tuntityössä voi tulla mutkia sairausloma-ajan palkanmaksussa, jos vaihdat työvuoroja "lennosta" työkaverin kanssa. Ja jos tällöin sairastut, voi olla että aiemmin sinulle määräämätön vuoro katsotaan ns. lisätyöksi.

Eli lisätyön vuoksi sairastat vapaa-ajalla. No, onneksi ja useimmiten sairastaminen sujuu hyvin.

Toipunut ja työkykyinen ammattilainen on työnantajan etu!

Ja varmaan arvaattekin, miten helposti myös sairausajan palkanmaksun säännöt saa määriteltyä TES:in tai jopa paikallisten sopimusten mukaan Tuntinetissä.


Viinimarjamehua, hunajateetä, villasukkia 
ja lämpimiä ajatauksia kaikille sairastaville!
Ja paranemista tietty!


Lisätietoja sairausajan kiemuroista löytyy:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti