torstai 20. lokakuuta 2022

Tuntipalkat ja kuukausipalkat kätevästi hallintaan Tuntinetin avulla

 

Tämän kuun blogin aiheena meillä on erilaiset palkkaustavat ja niiden käsitteleminen Tuntinetin avulla.
Palkka on korvausta työstä ja siihen kuuluu peruspalkka ja erilaiset palkanlisät, joita voi olla useaa eri tyyppiä. Peruspalkka voidaan maksaa kuukausi- tai tuntipalkkana.
Palkasta sovitaan, kun työntekijä ja työnantaja tekevät työsopimuksen, joka on hyvä tehdä kirjallisena. Se onkin  vallitseva käytäntö, vaikka myös suulliset sopimukset ovat lain mukaan sitovia.
Lisät käsitellään peruspalkan päälle. Ne voivat muodostua esimerkiksi iltatyöstä, yötyöstä, lauantaina tai pyhäpäivinä tehdystä työstä tai ylityöstä. Eri aloilla lisät eroavat toisistaan. Kuhunkin työsopimukseen liittyvät palkanlisät määritellään alaa koskevissa työehtosopimuksissa, joita Suomessa on käytössä noin 180 erilaista.

Tuntipalkkainen

Tuntipalkkaisella palkansaajalla ansiot määräytyvät pääasiassa tehtyjen työtuntien mukaan, ja korvaus tehdystä työstä voidaan maksaa useita kertoja kuukaudessa. Yleensä maksupäivä on kahdesti kuussa. 

Palkkausmuoto määräytyy työehtosopimuksen mukaan ja tuntipalkan lisäksi käsitellään myös työehtosopimuksen mukaiset palkanlisät.

Kuukausipalkkainen

Kuukausipalkkainen palkansaaja puolestaan saa palkkaa kerran kuukaudessa, joten palkanmaksukausi on yksi kuukausi. Palkanmaksukausi tarkoittaa aikaa, jolta maksetaan kerrallaan palkkaa. 

Kuukausipalkan lisäksi maksetaan palkanlisät, joita on voinut kertyä esimerkiksi edelliseltä palkanmaksukaudelta. 

Kun kuukausipalkkaiselle lasketaan tuntipalkkaa, käytetään työehtosopimuksesta löytyvää kuukausipalkanjakajaa ja päiväpalkkaa laskettaessa päiväpalkanjakajaa (esimerkiksi kuukauden työpäivät).

Miten eri palkkaustavat hallinnoidaan Tuntinetissä?

Tuntinetissä eri palkkaustapojen ylläpitäminen on helppoa ja yksinkertaista. Palkka (jos tätä tietoa halutaan seurata tai palkat lasketaan Tuntinetissä) sekä palkkaustapa viedään työntekijän työsopimusriville: 
Tämä yksi kohta siis tarvitaan. Myös Laskuttaa - palkkaustapa on mahdollista. Tämän palkkaustavan avulla voidaan Tuntinetissä seurata myös laskutukseen perustuvia työntekijöitä.

Palkkatietoja syötettäessä kuukausipalkalle löytyy tarvittaessa automaattinen tuntipalkan täydennys, jos yrityksen perustiedoista on valittuna tuntipalkan esitäyttö.

Asetus on “Esitäytä kk-palkkajakajan mukainen tuntipalkka kk-palkkaiselle työntekijälle”. Kuukausipalkan tuntipalkkajakaja-tietoa ylläpidetään puolestaan TES-asetuksissa. 

Kaikki asetukset, myös palkkaustapaan liittyvät, ovat selkeästi käyttäjän nähtävissä ja hallinnoitavissa ja se helpottaa palkka-aineistojen ja palkanlaskennan parissa työskentelevän työtä huomattavasti.

Myös palkkojen yleiskorotusten tekeminen on Tuntinetissä helppoa ja voit hallinnoida työsopimuksia palkkaustavan mukaan. Et siis tarvitse manuaalista näpyttelyä palkkamuutoksia tehdessäsi.

Tarvittaessa voit jakaa työntekijät myös eri yksiköihin palkkaustavan perusteella, jolloin voit viedä yksikkökohtaiset asetukset ja käsitellä aineistoa Yksikkö-valinnan perusteella.

Työntekijöiden tuntiyhteenvedot

Kaikki työntekijälle kirjatut työaikatapahtumat ovat tarkistettavissa Palkanlaskennan työaikaraportit - näkymässä. Myös siellä voit suodattaa tapahtumat palkkaustavan mukaan: 


Tämä tuo helpotusta, jos käsittelet palkanlaskentaan erikseen tunti- ja kuukausipalkkojen aineistot.

Tuntinetin TES-tulkinta tarkistaa ja laskee työntekijälle työehtosopimuksen mukaiset ylityöt sekä muut palkanlisät. Tämä ominaisuus on arvokas, koska se vähentää kiireessä syntyvien virheiden mahdollisuutta ja huolehtii puolestasi siitä, että kaikki menee oikein ja sopimusten mukaan. Olipa sitten kyseessä tuntipalkkainen tai kuukausipalkkainen työntekijä. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti