torstai 30. huhtikuuta 2020

Vappu hei, miksi ihmeessä juhlimmekaan tänään ja huomenna?


Vappu on nykyään yksi niistä juhlapäivistä ja karnevaaleista, joita juhlitaan melkeinpä ihan juhlimisen vuoksi. Miksi Sinä juhlit vappua - juuri tänä vappuna toivottavasti aika turvallisissa merkeissä?

Juhlitko työnjuhlaa, opiskelijavappua, kevään aloitusta vai ihan vaan hyvän mielen karnevaalia brunsseineen, rennosti ja ilman työmurheita? 

Ainoaa kunnon suomalaista karnevaalia ja kansanjuhlaa, jolloin estot uivat teekkareiden mukana kauas pois paikkakunnasta riippuen milloin missäkin lammessa, ojassa tai allikossa :)

Wapun historiaa

Toukokuun ensimmäinen on juhlapäivä muuallakin. Ja on ollut jo kauan. Suomessa on ollu Hela, eli toukojuhla, jolloin kokot roihusivat ja sima virtasi.

Yhdysvalloissa puolestaan 1. toukokuuta on International Labor Day tai May Day. Teollisuustyöläiset taistelivat 8-tuntisen työpäivän 1886 juuri tähän aikaan vuodesta. Valitut Palat valottaa tämän juhlan syyn alkuperää tarkemmin täällä artikkelissaan.

Niin ja entäs kuka olikaan se Vappu? Hän oli Pyhä Walburga, keskiajalla eli 700-luvulla elellyt luostarin johtaja. Ja myöhemmin myös katolisen kirkon pyhimys. Walburgan tarinasta voi lukea lisää vaikkapa täältä
https://ylojarvenuutiset.fi/2017/04/29/keskiaikainen-uranainen/#e90ad6d2

Ikuinen vappu :)

Vappu on tänä vuonna monelle meistä erilainen. Seurataan striimattua JVG:n keikkaa, tai kannatetaan paikallisen bailupaikan vastaavaa live-esitystä. Vappubrunssin on voinut tilata kotiin (jos on ollut ajoissa liikkeellä).

Aika suosittuja nuo nouto- ja kotiinkujetus-ravintoloiden tarjoilutkin ovat olleet, mattimyöhäinen on päätynyt kokkaamaan herkut itse. 

Mutta mukavaahan sekin on. Yhdessä ja perheen kanssa kokkaaminen ja munkkien paistaminen. Meille ainakin on vappupallot löytäneet tiensä poikkeustilasta huolimatta.

Tänä vappuna voidaan kilistellä maljat sille, että meillä on hyviä ammattilaisia ja asiantuntijoita. Työn sankareita. Erityisesti jokapäiväisen arkemme sankareille. Voidaan skoolata pari kertaa ahkerille opiskelijoille ja tulevaisuuden tekijöille. 

Muistetaan myös kiittää ja vaikkapa kilauttaa niille työn ja arjen sankareille, jotka rakensivat tämän maan - koronakaranteenissa kököttäville mummoille ja papoille. 

Pation, terassin tai parvekkeen vierelle voi kokoontua luikauttamaan mummolle, papalle, isoäidille tai isoisälle vaikka vappuserenadin!

Hauskaa vappua kaikille asiakkaillemme!
Pidetään pallot ilmassa ja narut käsissä!

Ylen sivuilla löytyy tietovisa, jolla voit testailla vapputietouttasi:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti