perjantai 16. joulukuuta 2016

Vihreitä vuoroja


Tonttujen koulutuspäivä Tuntinettiin - osa 1

Päivän päätteksi työvuorotontut Kympin ja Esterin hartiat alkoivat jo rentoutua.
“Jospa me selvitään tästä joulusta , kuitenkin. Nyt alkaa olla jo suurin osa työvuoroista tehtynä tässä Tuntinetissä. On se vaan mahtava peli.” tuumaili Kymppi.

Koko päivän olivat työvuoroja tekevät esimiestontut istuneet koulunpenkillä
- ja samalla kyllä oli jo tehty ihan oikeita jouluvalmisteluja.

Niitä aaton työvuoroja.

Työvuorot kilahtelivat iloisesti tonttujen älypuhelimiin ympäri maailman.
Ja muuttuivat joulunvihreiksi, kun tulivat vahvistetuiksi.

Tänä jouluna ei vielä sentää alettu huutokauppaamaan työvuoroja, vaan esimiestontun klikkailivat kätevästi työvuorot kunkin yksikön tontuille.
Ensi jouluna voitaisiin ottaa paremmin vielä huomioon tonttujen toiveet ja taidot, ja antaa heidän poimia haluamansa työvuorot.
“Vaikka jopa tekstiviestillä?” intoili Kymppi. Hän sitten lopulta innostui uudesta aivan mahdottomasti. Ensin jupistuaan vastaan aikansa.

“Mene ja tiedä. Kunhan ensin selvitään tästä joulusta. Tosin paremmalta tämä nyt jo näyttää” huikkasi Rouva Palkkatonttukin ohikulkiessaan.

työvuorolista16.PNG



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti